Kolme syytä, miksi mentorointi kannattaa | Nordea
Kasvu Open 2019 Hires Srgb 0945 (1)
Kolme syytä, miksi mentorointi kannattaa

Kolme syytä, miksi mentorointi kannattaa

Menestyneitä yrittäjiä yhdistää se, että heidän taustaltaan löytyy mentori. Bill Gatesilla oli Warren Buffett, Mark Zuckerbergillä Steve Jobs ja Steve Jobsilla Bill Campbell mentorina. Selvitimme, mitä vaikutuksia mentoroinnilla on yrityksen kasvuun

englanti
kirjanorja

Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan puolet  Suomessa perustetuista yrityksistä on lopettanut toimintansa viiden vuoden kuluttua.

”Moni yritys lopettaa toimintansa, koska jo alkumetreillä ei ole mietitty asiakaskysynnän ydintä ja liiketoimintamallin realistisuutta riittävän pitkälle, ” sanoo Nordean Startup & Growth -yksikön johtaja Vesa Riihimäki.

”Lisäksi moni yritys ei tee nopeita muutoksia alussa päätettyyn liiketoimintamalliin pilottiasiakkaiden tai muiden ulkopuolisten palautteiden mukaisesti, vaan sitkeästi yrittävät kehittää ei niin toimivia asioita,” jatkaa Riihimäki.

”Moni yritys lopettaa toimintansa, koska jo alkumetreillä ei ole mietitty asiakaskysynnän ydintä ja liiketoimintamallin realistisuutta riittävän pitkälle. ”

Vesa Riihimäki

Tilanne ei kuitenkaan ole aivan toivoton, sillä 92% yrittäjistä on sitä mieltä, että mentoroinnilla on myönteinen vaikutus vaikutus yrityksen kasvuun ja selviytymiseen. Jo viisi tapaamista mentorin kanssa lisää merkittävästi yrityksen kasvumahdollisuuksia.

Nordean Startup & Growth -yksikön johtaja Vesa Riihimäen kolme syytä, miksi mentorointi kannattaa:

Saat huippuosaamisen käyttöösi

”Mieti, että palkkaisit yritykseesi 10 maailman parasta osaajaa joiden osaamisalueet täsmäävät yritykseni haasteiden ja mahdollisuuksien kannalta erinomaisesti. Ja vaihtoehtoisesti saisit 10 maailman parasta mentoria tilanteiden ja haasteiden ilmaantuessa kommentoimaan ja neuvomaan matkaasi ja päätöksiäsi. Kumpi malli on sinusta edullinen, tehokas ja joustava?”

 

 

Ulkopuolinen näkökulma päätöksenteon tueksi

”Mentorin on hyvä olla henkilö, joka on ollut tähän asti riittävät etäällä yrityksestäsi. Ulkopuolinen näkee helposti epäkohdat, kehityksen paikat ja uudet mahdollisuudet – sinä ja tiimisi saatatte olla jo sokeutuneita yrityksen ja ympäristön dynamiikan suhteen”

Oman verkoston laajentaminen

”Hyvä mentori tarkoittaa lähes aina henkilöä, jolla on erinomainen verkosto. Eli kun saat hyvän mentorit saat yleensä ison laajennuksen verkostoosi josta voi löytyä mm. uusia mentoreita, henkilöitä jotka voivat auttaa yritystäsi kaupallisesti, sekä relevantteja palveluntarjoajia ja kumppaneita.”

Kasvu Open 2019 Hires Srgb 0945 (1)

The information provided within this website is intended for background information only. The views and other information provided herein are the current views of Nordea Bank Abp as of the date of publication and are subject to change without notice. The information provided within this website is not an exhaustive description of the described product or the risks related to it, and it should not be relied on as such, nor is it a substitute for the judgement of the recipient.

The information provided within this website is not intended to constitute and does not constitute investment advice nor is the information intended as an offer or solicitation for the purchase or sale of any financial instrument. The information provided within this website has no regard to the specific investment objectives, the financial situation or particular needs of any particular recipient. Relevant and specific professional advice should always be obtained before making any investment or credit decision. It is important to note that past performance is not indicative of future results.

Nordea Bank Abp is not and does not purport to be an adviser as to legal, taxation, accounting or regulatory matters in any jurisdiction.

The information provided within this website may not be reproduced, distributed or published for any purpose without the prior written consent from Nordea Bank Abp.

Kaikki artikkelit