Insights Hero Young Man Looking Into His Finance On Digital Tablet
Miten pienet ja keskisuuret yritykset pärjäävät koronan keskellä?

Miten pienet ja keskisuuret yritykset pärjäävät koronan keskellä?

Koronavirusepidemia iskee pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, kun normaali taloudellinen toiminta pysähtyy. Nordean asiakasvastuulliset johtajat eri Pohjoismaissa kertovat näkemyksiään siitä, mitkä ovat suurimmat näihin asiakkaisiin kohdistuvat haasteet ja mitä yritykset voivat tehdä pärjätäkseen koronan keskellä.
englanti

Pienet ja keskisuuret yritykset kärsivät koronavirusepidemiasta eniten, kun kuluttajat pysyttelevät kotona sen sijaan, että liikkuisivat ja käyttäisivät rahaa.

Vaikka sosiaalinen eristäytyminen onkin ratkaisevan tärkeää terveyden suojelemisen kannalta, siitä aiheutuu haittaa esimerkiksi ravintoloille, kaupoille ja hoitoloille, joille ihmisten liikkuminen on elintärkeää. Suomen, Tanskan ja Norjan hallitukset ovat jopa määränneet, että monet tämän tyyppiset yritykset suljetaan tilapäisesti ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä.

 

Nordean asiakasvastuullinen johtaja Olli Savikko Helsingistä keskusteli äskettäin useita liikuntapaikkoja ylläpitävän suomalaisen asiakkaan kanssa.

– Kaikki romahtaa yhtäkkiä, kun ihmiset soittelevat ja tekevät peruutuksia. Tämä iskee etenkin pieniin yrityksiin, jotka myyvät tuotteita ja palveluja suoraan kuluttajille, hän sanoo.

Kaikki romahtaa yhtäkkiä, kun ihmiset soittelevat ja tekevät peruutuksia. Tämä iskee etenkin pieniin yrityksiin, jotka myyvät tuotteita ja palveluja suoraan kuluttajille

Olli Savikko, asiakasvastuullinen johtaja

Yksi keskeisistä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin kohdistuvista haasteista on ollut myynnin romahtaminen, mikä aiheuttaa huolta likviditeetin ja käyttöpääoman riittävyydestä. Tilannetta pahentaa se, että joidenkin yritysten asiakkaat eivät maksa ajallaan ja tavarantoimittajat lopettavat toimintansa.

– Kaikille on yhteistä se, ettei kukaan pysty ennustamaan tulevaisuutta. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu huomenna tai missä mennään viikon kuluttua, Savikko sanoo.

Käteinen on kaikki kaikessa

Koronavirusepidemia on herättänyt yritysmaailmassa suurta epävarmuutta ja saanut aikaan myllerrystä. On kuitenkin olemassa keinoja, joiden avulla yritykset voivat selviytyä tilanteesta.

– Monet asiakkaat ovat huolissaan tulevasta myynnistä, joten nyt panostetaan varastojen muuttamiseen käteiseksi ja yritysten likviditeetin varmistamiseen, sanoo Nordean asiakasvastuullinen johtaja Rasmus Maibom Holm Esbjergistä Tanskasta.

 

– Käteinen on nyt kaikki kaikessa. Pyrimme korostamaan tätä asiakkaille, ja monet heistä ovat jo ryhtyneet toimiin, hän lisää.

Käteinen on nyt kaikki kaikessa. Pyrimme korostamaan tätä asiakkaille, ja monet heistä ovat jo ryhtyneet toimiin

Rasmus Maibom Holm, asiakasvastuullinen johtaja

Holm on keskustellut kaikkien asiakkaidensa kanssa varmistaakseen, että yritykset tekevät riskiarvioinnin sekä laativat realistiset ennusteet likviditeetistään ja kassavirtabudjetit. Hän kannustaa yrityksiä kartoittamaan odotettavissa olevan myynnin ja mahdolliset esimerkiksi vuokriin tai palkkoihin liittyvät kululeikkaukset sekä laatimaan suunnitelman varastojen muuttamisesta käteiseksi. Lisäksi hän pyrkii varmistamaan, että asiakkaat ottavat huomioon kaikki riskit, esimerkiksi Norjan kruunun merkittävän heikkenemisen, mikä voi aiheuttaa ongelmia niille tanskalaisille yrityksille, joilla on myyntiä Norjaan.

 

Nordean asiakasvastuullisten johtajien neuvot kaikissa Pohjoismaissa:

  1. Älä tee mitään hätiköityä.
  2. Tee realistinen ennuste likviditeetistä ja selkeä kassavirtabudjetti.
  3. Karsi tarpeettomia kuluja.
  4. Muunna varastot käteiseksi.
  5. Hyödynnä pankkien tarjoamaa tukea, kuten Nordean lyhennysvapaita ja käyttöpääomarahoitusta.
  6. Hyödynnä hallituksen tukipaketteja.
  7. Älä epäröi olla yhteydessä pankkiin.

Lyhennysvapaat ja muut apukeinot

Kovia kokenut Norjan kruunu on yksi niistä monista asioista, joista Nordean asiakasvastuullinen johtaja Fabian Tandberg Oslosta on keskustellut asiakkaidensa kanssa. Jos kruunun heikkeneminen jatkuu, yrityksille koituu suuria ongelmia, hän sanoo. Tällä hetkellä kuumin keskustelunaihe on kuitenkin likviditeetti.

 

Nordea tarjoaa lyhennysvapaita ja käyttöpääomarahoitusta pienille ja keskisuurille yrityksille, jotka tarvitsevat apua koronaepidemian vuoksi. Lue lisää vaihtoehdoista Nordean verkkosivuilta.

– Asiakkaat ovat olleet erittäin kiinnostuneita lyhennysvapaasta. Jotkut taas tarvitsevat likviditeettipuskuria selviytyäkseen tulevista kuukausista, Tandberg sanoo.

Yritysten on myös tärkeää olla tietoisia hallitusten tarjoamista tukipaketeista ja hyödyntää niitä.

Hallituksen tukitoimet ovat saaneet monet asiakkaat soittamaan Gun Wickmanille, joka toimii Nordean asiakasvastuullisena johtajana Tukholmassa.

– He ovat kuulleet hallituksen tukipaketista uutisissa ja haluavat tietää, miten voivat saada tukea, sanoo Wickman, joka on käyttänyt kuluneen viikon aikana suuren osan ajastaan puhelinkeskusteluihin huolestuneiden asiakkaiden kanssa.

– Monet tuntevat pelkoa etenkin siksi, ettemme tiedä, milloin asiat kääntyvät parempaan päin. Meidän täytyy olla päivä kerrallaan asiakkaidemme tukena, kuunnella heitä ja yrittää auttaa, hän lisää.

The information provided within this website is intended for background information only. The views and other information provided herein are the current views of Nordea Bank Abp as of the date of publication and are subject to change without notice. The information provided within this website is not an exhaustive description of the described product or the risks related to it, and it should not be relied on as such, nor is it a substitute for the judgement of the recipient.

The information provided within this website is not intended to constitute and does not constitute investment advice nor is the information intended as an offer or solicitation for the purchase or sale of any financial instrument. The information provided within this website has no regard to the specific investment objectives, the financial situation or particular needs of any particular recipient. Relevant and specific professional advice should always be obtained before making any investment or credit decision. It is important to note that past performance is not indicative of future results.

Nordea Bank Abp is not and does not purport to be an adviser as to legal, taxation, accounting or regulatory matters in any jurisdiction.

The information provided within this website may not be reproduced, distributed or published for any purpose without the prior written consent from Nordea Bank Abp.

Kaikki artikkelit