Rock Climber In The Evening
Mitä tehdä yrityksen valuuttariskille? Kysy nämä kolme kysymystä itseltäsi

Mitä tehdä yrityksen valuuttariskille? Kysy nämä kolme kysymystä itseltäsi

Valuuttakurssimuutosten vaikutusta liiketoiminnalle voi olla vaikea hahmottaa. Ottamalla tietyt asiat haltuun, voit parantaa yrityksen kilpailukykyä. Alla kolme kysymystä, joiden avulla pääset alkuun.

Valuuttakurssien kehityksen ennustaminen on usein ajanhukkaa. Sen sijaan, olennaisempaa on keskittyä tarkastelemaan oman liiketoiminnan luonnetta ja luoda sen pohjalta toimintamalli valuuttariskin hallitsemiseen. Menestyksekäs valuuttasuojausstrategia lähtee aina liikkeelle valuuttariskin tunnistamisesta ja määrittämisestä. Tämän jälkeen on helppo tehdä päätös, kuinka paljon riskiä halutaan kantaa itse, ja lopulta, miten strategia toteutetaan käytännössä. 

Nordean tekemän tutkimuksen mukaan liian monet pienet ja keskisuuret yritykset kuitenkin aliarvioivat valuuttariskejään, eikä tilannetta ole muuttanut edes se, että koronaviruspandemian puhjettua esimerkiksi Yhdysvaltain dollarin heilahtelut olivat dramaattisempia kuin finanssikriisin aikana. Jokaisen tulisi kuitenkin selvittää vastaukset seuraavaan kolmeen kysymykseen.

1. Miten valuuttakurssimuutokset vaikuttavat yrityksen tuloihin, menoihin ja käyttökatteeseen? 

Listaa aluksi vuosittaiset valuuttamääräiset kassavirrat – kuinka paljon on lähteviä ja saapuvia kassavirtoja. Hahmottaaksesi, miten valuuttariski vaikuttaa yrityksen operatiiviseen kannattavuuteen, on seuraavaksi hyvä määritellä yrityksen nettokassavirrat, eli lähtevien ja saapuvien kassavirtojen erotus, valuutoittain. Tämän jälkeen voit verrata miten valuuttakurssimuutokset ovat vaikuttaneet tuloihin ja menoihin, ja edelleen käyttökatteeseen.  

Alla oleva kuvaaja havainnollistaa asiaa: Mitä tapahtuu yrityksen käyttökatteelle, jos nettokassavirtoja rasittaa esimerkiksi 10 %:n epäsuotuisa valuuttakurssimuutos? Muistathan, että 10 % on esimerkkiluku, eikä mikään takaa, etteikö kurssimuutos voisi olla enemmänkin 

Valuuttakurssimuutoksen Vaikutus Nettokassavirtoihin Ja Käyttökatteeseen

Valuuttakurssimuutoksen vaikutus nettokassavirtoihin ja käyttökatteeseen

2. Kuinka paljon valuuttariskiä siedät, ja suojaudutko kurssimuutoksilta? 

Kun ymmärrät valuuttariskin merkityksen liiketoiminnallesi, on aika päättää, onko yrityksesi valmis kantamaan valuuttakurssiheilahteluiden riskin vai siivotaanko se päiväjärjestyksestä vapauttaen aikaa ydinliiketoiminnan kehittämiseen. Moni yritys päätyy perustellusti suojaamaan tietyn osan valuuttariskistä. 

Lyhyesti sanottuna, valuuttasuojauksella kiinnität etukäteen valuuttakurssin, jolla tulet vaihtamaan valuutan toiseen. Voit pohtia kuinka monta prosenttia valuutanvaihdoista haluaisit tehdä etukäteen kiinnitetyn valuuttakurssin kautta ja kuinka monta vaihtohetken markkinakurssiin, jota et tiedä etukäteen? Kun suojaat valuuttariskiä systemaattisesti, saat tasaisen vaihtokurssin valuuttamaksuillesi. 

Mietityttääkö yrityksesi valuuttariski? 

Jos haluat selvittää, miten valuuttakurssit vaikuttavat yritykseesi tai kuinka riskeiltä kannattaa suojautua, ota asia puheeksi Nordean yhteyshenkilösi kanssa tai lähesty suoraan Nordea Marketsin asiatuntijoita. Autamme mielellämme! 

Puh: +358 9 369 50460 

E-mail: fxflowfi@nordea.com  

3. Miten aiot hoitaa valuuttakaupan ja valuuttasuojien tekemisen? 

Kun olet ymmärtänyt valuuttariskin merkityksen ja päättänyt, kiinnitetäänkö valuuttakurssia, on aika miettiä, miten valuutanvaihto käytännössä tapahtuu. 

Valuuttamääräiset maksut kuuluvat tyypillisesti euroalueen ulkopuoliseen ulkomaankauppaan. Valuuttakaupan tekeminen kannattaa suunnitella niin, että manuaalisia työvaiheita on mahdollisimman vähän. Tähän kannattaa hyödyntää automaattisia valuutanvaihdon työkaluja, jotka takaavat sen, että ennalta päätetyt asiat tapahtuvat vaivattomasti. Tällä toimintatavalla voit helposti seurata valuuttatapahtumia, vähentää inhimillisiä virheitä ja ennen kaikkea säästää aikaa. Jos vuositasolla on työpäiviä 253 ja yrityksenne työntekijä käyttää valuuttakauppoihin esimerkiksi 15 minuuttia päivässä, tarkoittaa tämä vuositasolla yli 63 työtuntia. Automaattinen valuutanvaihto auttaa tässä! 

Valuuttariskin hahmottaminen voi joskus olla monimutkaista ja aikaa vievää. Tutustu miten Pohjanmaan Kaluste toimi käytännössä, kun korona-aika herätti yrityksen miettimään toimintatapoja uudelleen. Nordean asiantuntijat auttavat yritystänne valuuttariskien määrittämisessä ja sopivan suojaustavan valitsemisessa. Autamme yritystänne suunnittelemaan myös mahdollisimman suoraviivaisen ja kontrolloidun tavan toimia, minkä ansiosta työaikaanne säästyy liiketoiminnan kannalta olennaisiin asioihin. 

Lue lisää valuuttojen käsittelystä:

5 vinkkiä valuutoista kilpailukykyiseen ulkomaankauppaan

Kiertotalouden edelläkävijä Lassila & Tikanoja ihastui automatisoitujen valuuttaratkaisujen helppouteen

Open Insights -uutiskirje pitää sinut ajan tasalla!

TILAA UUTISKIRJE TÄSTÄ
Woman Using Virtual Reality Headset

The information provided within this website is intended for background information only. The views and other information provided herein are the current views of Nordea Bank Abp as of the date of publication and are subject to change without notice. The information provided within this website is not an exhaustive description of the described product or the risks related to it, and it should not be relied on as such, nor is it a substitute for the judgement of the recipient.

The information provided within this website is not intended to constitute and does not constitute investment advice nor is the information intended as an offer or solicitation for the purchase or sale of any financial instrument. The information provided within this website has no regard to the specific investment objectives, the financial situation or particular needs of any particular recipient. Relevant and specific professional advice should always be obtained before making any investment or credit decision. It is important to note that past performance is not indicative of future results.

Nordea Bank Abp is not and does not purport to be an adviser as to legal, taxation, accounting or regulatory matters in any jurisdiction.

The information provided within this website may not be reproduced, distributed or published for any purpose without the prior written consent from Nordea Bank Abp.

Kaikki artikkelit